Ennen hautaustoimistoon tuloa
Hautausmaat
Kustannukset
Lapset ja kuolema
Näin minä haluan
|
|
Mitä tarvitsette ennen hautaustoimistoon tuloa?
On hyvä selvittää, onko vainaja eläissään jättänyt joko kirjallisia tai suullisia toiveita hautajaistensa järjestämisestä. Mikäli toivomuksia on esitetty, on niitä pyrittävä noudattamaan niin hyvin kuin käytännössä on mahdollista.
Ennen hautaustoimistossa asioimista ette vielä tarvitse kuolintodistusta/ hautauslupaa.
Hautaustoimistoon tullessanne on hyvä, jos olette keskustellut muiden omaisten kanssa vaihtoehdoista,
- milloin ja missä toivotte, että siunaus tai saattotilaisuus järjestetään.
- onko vainaja toivonut tuhkausta vai maahautausta
- teillä on hautapaikkatiedot mahdollisesta vanhasta sukuhaudasta
- jos Teillä on tuttu perhepappi, olette tarkistanut hänen aikataulunsa sopivuudesta omiin toiveisiinne
Kaikki hautajaisjärjestelyt ja tietojen keruu voidaan hoitaa myös yhdessä hautaustoimistovirkailijan kanssa.
Suunnittelussa kannattaa muistaa, että hautajaiset ovat monen tekijän muodostama palapeli. On syytä varautua aikataulullisesti joustavaksi, jotta seurakunnan ja omaisten aikataulut saadaan sopimaan yhteen.
|